Kauden ensimmäinen kilpailu omalla kohdallani oli eilinen Futuresprint-sarjan ensimmäinen osakilpailu Tammisaaressa. Kisaan lähtö näytti vielä viikolla hyvin epävarmalta kun autossa ilmeni paha sähkövika, joka olisi estänyt ajamisen. Vika löytyi kuitenkin ajoissa.
Harjoittelun puute osoittautui pahemmaksi kuin uskoinkaan. Kaudelle 2010 valitut yksityyppirenkaat (Toyo Proxes R888) olivat täysi kysymysmerkki, samoin kuin alustan toimivuus viime loppuvuoden muutosten jälkeen.
Ensimmäisellä kierroksella hain tuntumaa autoon ja liian monta ajovirhettä aiheutti sen että jäin kärkiajasta kuutisen sekuntia. Toisella kierroksella ajoin huomattavasti rauhallisemmin pahat paikat mutta silti tein pari isompaa virhettä. Paransin kuitenkin kierrosaikaani enemmän kuin muut luokassa. Loppusijoitus jäi kuitenkin juuri ja juuri ulos palkintosijoilta neljänneksi. Ehkäpä muutama ratakierros ennen sprinttiä olisi auttanut kuromaan eron kiinni.
Seuraava sprintti on 16.5. Kokkolassa, jota edeltää Rata-SM osakilpailu Kemorassa, Vetelissä. Ainakin auton tuntuma on kolmen päivän rata-ajon jälkeen paremmin hallussa ja uskonkin pistäväni paremmin kampoihin Futuresprint-sarjan toisessa osakilpailussa.